Ajattelin vähän kirjoitella ilmansuuntien löytämisestä ilman kompassia. Tietenkin kompassi kannattaa olla aina vakiovarusteena taskussa tai repussa, mutta eränkävijän ja retkeilijän perustaitoihin kuuluu löytää ilmansuunnat myös ympärilleen katsomalla.
Epävarma suunnistaja vilkuilee kompassia tai gps-laitetta yhtenään, mikä saattaa viedä huomion oleellisemmilta asioilta, kuten maassa lymyävän riekon tai tuoreen karhunpaskan huomaamiselta. Kun katse on enimmäkseen ympäristössä, tekee luonnostakin automaattisesti enemmän havaintoja. Kannattaa siis juurruttaa selkäytimeen asti puiden ja muiden luonnonmerkkien vilkuilu kulkiessa.
Tarkan suunnistamisen kanssa luonnonmerkkien seurailulla ei ole mitään tekemistä. Iltarastitarkkuuteen puiden oksia tiiraamalla ei pääse eikä ole tarviskaan mikäli ollaan metsästämässä tai muuten suurpiirteisesti vaeltamassa. Erittäin harvoin otan tarkkaa suuntaa pisteestä A pisteeseen B erämaassa kulkiessa. Riittää tieto että kun kulkee pohjoiseen niin kilometrin päässä tulee puro vastaan.
Tällaiseen tarkkuuteen luonnonmerkit riittävät hyvin ja välillä voi vilkaista kompassista että mennään lähemmäksi jääkarhuja kuin pingviinejä.
Etelän ja pohjoisen saa selville mm. tarkkailemalla koivun tuohta, mäntyjen oksistoja, mäntyjen runkojen värieroja ja jäkälän kasvua, muurahaispesiä, mättäiden kasvillisuutta, vaivaiskoivuja, vaarojen muotoja. Pohjantähti näyttää suuntaa yöllä ja aurinko päivällä.
Pelkkä tieto ei kuitenkaan riitä vaan silmän täytyy oppia näkemään oleelliset asiat kävellessä " sivusilmällä". Tällainen taito tulee ajan kanssa harjoitellessa.
Yritän laitella muitakin kuvia luonnonmerkeistä kevään mittaan. Tällaista tällä kertaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti